VIRRANVAHTI

MÂDÁHÀN – HEVONEN, JOKA NELISTÄÄ PILVIEN HALKI —

MARSKI RATSASTAA AASIASSA JA OLUTPULLON KYLJESSÄ

 

 

Saunaoluita noutaessa sattui silmääni Tammiston Alkossa olutpullo, jossa venäläisen upseerin kenttäpukuun pukeutunut tutunnäköinen hahmo ratsastaa vuoristoseudulla. Oluen merkkinä oli sana Mâdáhàn ja etiketin laidassa teksti: ”Mâdáhàn ratsasti Filip hevosellaan 14 000 kilometrin matkan halki Keski-Aasian Kirgisiasta Pekingiin. Ratsunaan hänellä oli hevonen, jolla oli itsemurhataipumuksia.”  
 

 

Vaikka en uskonut olevani väkevän Tropical Milk IPA:n (niin pullossa luki) ystävä, niin pitihän tuo italialaispanimon yhteistyössä Kallio Brewery Ltd:n kanssa tuottama pullo ostaa. Alkon naismyyjä ei oikein ymmärtänyt innostustani pullon huomattuani, saati hieman sekavaa tarinaani marsalkka Mannerheimin ratsastusmatkasta halki Aasian. 
 

Matka halki Aasian 

 

Silloinen Venäjän armeijan ratsuväen eversti C.G.E.Mannerheim teki vuosina 1906 – 08 vaativan ratsastusmatkan halki Aasian. Vaikka hänen osuutensa oli selvästi sotilaspoliittinen, oli matka alun perin tieteellinen. Ranskalainen tiedemies Paul Pelliot oli suunnittelemassa Venäjältä käsin tehtävää tutkimusmatkaa Kiinaan. Matkan pituudeksi oli suunniteltu kaksi vuotta ja matkareitiksi Tashkent - Kashgar - Kutsha - Lobnor - Shatshzhou - Si-an-fu - Ta-tong-fu - Peking. 
 

Venäjän sotaministeriö päätti käyttää Pelliot`n retkikuntaa hyväkseen ja liittää siihen "siviilinä" yhden venäläisupseerin. Tämä tuli varustaa kansatieteen ja luonnonhistorian tutkimukseen soveltuvilla välineillä. Retken aikana otetut valokuvat osoittavat, että Mannerheim todellakin esiintyi siviilinä – olutpullon etiketissä Marskin asu onkin aivan liian sotilaallinen. Yksi syy siihen, että Mannerheim valittiin tehtävään, oli hänen laaja kielitaitonsa ja se, että hän ei ollut kansallisuudeltaan venäläinen ja saattoi siten käyttää Suomen suuriruhtinaskunnan passia.   
 

Tehtävä oli kuitenkin pohjimmaltaan sotilaallinen: Mannerheimin tuli kerätä sotilaallista tietoa Kiinan läntisistä ja pohjoisista rajamaakunnista, armeijan ja hallinnon reformeista ja sotilaspoliittisesta tilanteesta sekä marssireiteistä Venäjältä Lanzhoun ja Pekingin suuntiin.
 

Mannerheimin ja Pelliot´n välit kuitenkin kiristyivät jo matkan alkuvaiheessa, ja kahden kovaluontoisen ja kunniastaan tietoisen miehen tiet erosivat pian matkan alkuvaiheessa. Mannerheim jatkoi omaa retkikuntaa johtaen ja saamaansa tehtävää suorittaen. Mannerheim tutustui Kiinan sotilaalliseen tilanteeseen, teki muistiinpanoja, otti valokuvia ja piirsi karttaluonnoksia. Matkalta palattuaan hän sai esitellä laatimansa laajan raportin myös keisarille. Raportin sotilaallisena johtopäätöksenä oli Kiinan kanssa syntyneessä konfliktissa vallata Sinkiangin ja Gansun maakunnat ja katkaista Kiina keskeltä. Raportti painettiin 1909 Venäjän armeijan virkakäyttöön. 
 

Mannerheim esiintyy keksityllä nimellä 

 

Tuosta kiinankielisestä Mâdáhàn, tai kuten hän itse sen sanoo, Ma-ta-khan –nimestään Mannerheim kertoo muistelmissaan. Hän oli joutunut pysähtymään Sinkiangin maakunnassa sijaitsevaan Kašgarin kaupunkiin odottamaan luvattua matkustuslupaa ”suomalaista Mannerheimia varten, joka matkustaa Venäjän hallituksen suojeluksessa”. Kun lupaa ei järjestynyt, neuvoi Venäjän konsuli Kolokov Mannerheimia hankkimaan paikallisen nimen ja passin; konsuli ehkä tajusi, ettei venäjänkielisellä isännimellä varustettu ja venäjäksi litteroitu Mannergeim ollut siinä tilanteessa paras mahdollinen. 
 

Konsuli Kolokov selitti, että Mannerheimin sukunimen kaksi ensimmäistä kirjainta sopisivat hyväkaikuiseksi alkutavuksi uuteen nimeen; ne nimittäin tarkoittavat hevosta ja esiintyvät ”monien dungaanikenraalien nimessä suosittuna alkutavuna. Ensi tavuun kiinalaisten on tapana liittää kaksi muuta, jotka yhdessä sen kanssa muodostavat jonkun miellyttävän ajatuksen". 
 

Niin kiinalainen palvelija pyöräyttää kaksi siroa tavumerkkiä Ma:n jälkeen. ”Nimeni oli nyt Ma-ta-khan eli Hevonen, joka nelistää pilvien halki”, kertoo Mannerheim. ”Tämä nimi saavutti ylen suopean vastaanoton niiden viranomaisten keskuudessa, joiden oli tarkastettava papereitani”, hän toteaa. 
  

Mannerheim ja olut 

 

Mutta sopiiko G. Mannerheim hevosineen oluen mannekiiniksi? Eikö häntä mieluummin yhdistä venäläisten upseereiden suosimaan konjakkiin sekä shampanjaan ja muihin viineihin; ja ennen kaikkea jatkosodan päämajan ruokaryypyksi kehitettyyn pöytäviinan, akvaviitin ja vermutin seokseen, piripintaiseen Marskin ryyppyyn? 
 

Olutasiantuntija Heikki Kähkönen kertoo, että Mannerheim piti hyvästä ruoasta ja maukkaista juomista. Mannerheimin viinikellarissa oli runsaasti laadukkaita ranskalaisia, unkarilaisia ja saksalaisia viinejä. Marsalkka piti myös snapseista, konjakeista ja skotlantilaisista mallasviskeistä. 
 

Mutta nuorena upseerina Nikolain ratsuväkikoulussa Pietarissa Mannerheim pääsi myös oluen makuun. Pietari ei ollut 1800-1900-lukujen vaihteessa kovinkaan tunnettu olutkaupunki, mutta kaupungissa oli tuohon aikaan oluttupia, joissa tarjoiltiin jopa saksalaista Löwenbräu-olutta.  
 

”Tuohon aikaan yksi Pietarin merkittävimmistä oluttehtaista tunnettiin nimellä Kalininskin panimo. Sen oli perustanut nykyisin suomalaisena tunnetun Krohnin suvun yksi kantaisistä, saksalainen emigrantti Abraham Krohn keisarinna Katariina Suuren myötävaikutuksella vuonna 1790. Myöhemmin panimo tunnettiin nimellä Stepan Razin”, kertoo Heikki Kähkönen. 
 

Syyskuussa 1917 annettiin väliaikainen kieltolaki, jonka myötä oluenpano tyrehtyi Suomessa lähes täysin; itse kieltolaki tuli voimaan vasta kesäkuussa 1919. Kansalaissodassa valkoisten armeijaa komentanut Mannerheim oli kuitenkin viehtynyt Suomessa pantuun olueen. Jättäessään sodan jälkeen ylipäällikön tehtävät hänen lähimmät upseerinsa ja ystävät järjestivät esimiehelleen juhlallisen päivällisen, jonka ruokajuomina tarjoiltiin snapseja, portviiniä, samppanjaboolia sekä stoutia ja olutta.  
 

Edesmennyt olutkirjailija Unto Tikkanen kertoo kirjassaan Viinin ja oluen lähteillä, että marsalkan seurueen arkiruoan kyytipojaksi lounaalla tarjottiin yksi ryyppy ja päivällisellä kaksi. Lisäksi juotiin olutta tai vettä, ei koskaan maitoa tai piimää.  
 

”Mikkelissä oli tuolloin kaksi panimoa. Vuodesta 1943 saatavilla oli vain saksalaisille joukoille saksalaisesta maltaasta valmistettua olutta, koska muunlainen kotikaljaa vahvemman oluen valmistus oli kiellettyä vuoteen 1948 asti”, Tikkanen kirjoittaa. 
 

Mannerheimin Mikkelin klubin pöydässä nauttima olut olikin yleensä sitä mitä Hotelli Kalevan henkilökunta oli onnistunut marsalkalle hankkimaan. Marskin pöydässä siis todennäköisesti juotiin saksalaista olutta.
 

 

Mutta Mâdáhànin pullossa oleva olut on seitsenprosenttista, punaista IPA:a. Nyt kun suu alkaa kuivua huomaan, että se taisi olla aika maukasta ja sitä olisi pitänyt varata toinenkin pullo… 
 

Tutustu kirjoittajaan: http://www.mattihilli.fi
 

Käytetyt lähteet:
 

G. Mannerheim; Muistelmat, Ensimmäinen osa (Otava 1951)

 

Helsingin suomalainen klubi: Mannerheim sivusto (Mannerheim.fi)

 

Heikki Kähkönen: ”Olut maistui Mannerheimin pöydässä”, Suomen Panimoliitto ry

 

Unto Tikkasen sitaatit Heikki Kähkösen blogista.